Neuvontaklinikka

Maankäyttö- ja rakennuslain säätelemien maankäyttöpäätösten osalta vastausta on lähdettävä ensisijaisesti hakemaan kyseisestä laista.  MRL 142 §:ssä on säädetty lupapäätöksestä ilmoittamisesta. Säännöksen mukaan lupapäätös on annettava julkipanon jälkeen ja se koskee MRL 19-luvun mukaisten lupapäätöksiä eli rakennuslupaa, maisematyölupaa, purkamislupaa ja toimenpidelupaa. Niin ikään MRL 198 §:ssä on säädetty sellaisista päätöksistä, joiden antaminen edellyttää julkipanoa. Kyseisen säännöksen nojalla julkipanoa edellyttävät lupapäätösten ohella esimerkiksi poikkeamista ja alueellista poikkeamista koskevat päätökset.

Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 97 §:ssä säädetään tarkemmin päätöksen antamisesta julkipanon jälkeen. Kyseisen säännöksen mukaan julkipanon jälkeen annettavan päätöksen antamisesta ilmoitetaan ennen sen antamispäivää päätöksen tehneen viranomaisen ilmoitustaululla. Käytännössä tämä siis tarkoittaa sitä, että päätöksen antamishetki on ilmoitettava kunnan viranomaisen ilmoitustaululla etukäteen. Tämä MRA:n menettelytapasäännös on yhdenmukainen myös kysymyksessä viitatun ja edelleen voimassa olevan julkisista kuulutuksista annetun lain (2.2.1925/34) kanssa, jonka 1 ja 2 §:ien nojalla julkipanolla tiedoksi saatettavat tiedonannot on ilmoitettava nimenomaan kunnan ilmoitustaululla.

Julkipanoa on maankäyttö- ja rakennuslain esitöissä perusteltu sillä, että mainittujen päätösten osalta on välttämätöntä, että valitusajan alkaminen ja päättymisajankohta ovat selkeitä – ja samat kaikille asianosaisille (HE 101/1998 vp, s. 126.).

Kuntalain 139 §:n nojalla itse päätöksen tiedoksiantoon asianosaiselle sovelletaan hallintolain 59 §:ää, jonka mukaan tiedoksianto toimitetaan postitse kirjeellä. Sähköinen tiedoksianto edellyttää aina asianosaisen suostumusta (laki sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa 19 §). 140 § puolestaan säätelee yleistiedoksiantoa kunnan jäsenille ja se tulee säännöksen mukaan toimittaa yleisessä tietoverkossa.

Sekaannusta asiassa voi aiheuttaa 108 §, jonka mukaan kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi julkaisemalla ne yleisessä tietoverkossa. Esimerkiksi kaavaehdotuksen asettaminen julkisesti nähtäville on mahdollista toteuttaa kuntalain 108 §:n mukaisesti yleisessä tietoverkossa, sillä maankäyttö ja rakennusasetuksen mukaan kaavaehdotuksesta on ilmoitettava niin kuin kunnalliset ilmoitukset kunnassa julkaistaan (esimerkiksi asemakaavan osalta MRA 27 §). MRL 200 §:n ja MRA 93.2 §:n nojalla myös kaavan hyväksymisestä tiedottaminen on mahdollista kuntalain 108 §:n (ja 140 §:n) mukaisesti yleisessä tietoverkossa. Kaavoituksessa maanomistajia ei ole pidettävä asianosaisina niin, että kaavoitusta koskevat päätökset tulisi antaa heille tiedoksi vastaavasti kuten esimerkiksi lupapäätökset asianosaisille.

Kuntalain uudistuksen yhteydessä muutettu 108 § ei kuitenkaan poista kunnan velvollisuutta noudattaa erityislaeissa asetettuja velvollisuuksia käyttää ilmoitustaulua. Tämä tulkinta on nimenomaisesti mainittu kuntalakia koskevassa hallituksen esityksessä (HE 268/2014 vp, 214–215). Maankäyttö- ja rakennuslain ja sen nojalla annetun MRA:n säännökset julkipanosta ovat kuntalain ilmoitusten antamista koskevaan säännökseen nähden erityissäännöksiä ja siksi niitä tulee noudattaa huolimatta siitä, että kuntalain 108 §:ssä ilmoitusten antamistavaksi on säädetty yleinen tietoverkko.

Yhteenvetona voidaan siis todeta, että tulkintamme mukaan asiaan liittyvä lainsäädäntö ei nykymuodossaan mahdollista kokonaan ilmoitustauluista luopumista ja julkipanoa edellyttäviä päätöksiä koskevien ilmoitusten antamista yleisessä tietoverkossa esimerkiksi kunnan nettisivuilla.

Pelastusviranomaisilla ei lain mukaan ole erityistä roolia rakennus- tai toimenpidelupaharkinnassa. Päätöksenteosta vastaa kunnan rakennusvalvontaviranomainen, joka tekee ratkaisunsa hakijan sille toimittaman aineiston perusteella. Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) lähtee siitä, että rakennushankkeeseen ryhtyvä on mm. vastuussa rakennuksen rakentamisesta lain ja myönnetyn luvan mukaisesti sekä siitä, että kaikilla hankkeessa mukana olevilla on riittävä asiantuntemus ja ammattitaito (MRL 119 §).

Rakennuslupahakemuksen sisällöstä säädetään MRL 131 §:ssä, jossa listataan yhdeksi tarvittavaksi liitteeksi ”muu rakennuslupahakemuksen ratkaisemiseksi tarvittava olennainen selvitys”. Tällaiseksi katsotaan mm. paloturvallisuusselvitys. Pääasiallisesti paloturvallisuuteen liittyvän selvityksen toimittamisesta vastaa siis rakennusluvan hakija. Mikäli selvitys on puutteellinen tai epäselvä, rakennusvalvontaviranomainen kehottaa ensisijaisesti hakijaa toimittamaan lisäselvitystä. Luvan hakeminen on vuoropuhelua luvan hakijan ja viranomaisten välillä. Vaikka rakennusvalvontaviranomainen pyytäisikin pelastusviranomaisilta lausuntoa suunnitellun hankkeen paloturvallisuudesta, ei tällainen lausunto lähtökohtaisesti ole valituskelpoinen päätös. Itse rakennuslupapäätöksestä voi toki tehdä oikaisuvaatimuksen tai valituksen paloturvallisuuteen liittyvillä perusteilla MRL 25 luvussa säädetyllä tavalla.

Pelastusviranomaisten rooli on isompi ja itsenäisempi esimerkiksi silloin, kun koulua halutaan käyttää tilapäismajoitukseen. Pelastusviranomainen voi kieltää tilan käytön, jos pelastussuunnitelmaa ei ole tehty tai jos rakennus muutoin tiedetään niin huonokuntoiseksi, että siinä majoittumista ei voida katsoa turvalliseksi. Useimmiten kouluilla on jo valmiiksi tehty pelastussuunnitelma, jolloin ilmoituksen tekijän ei luonnollisesti tarvitse sellaista laatia.

Pelastusviranomaisen tilapäismajoituksesta tekemä päätös on lähtökohtaisesti valituskelpoinen, mutta ensisijaisesti pelastusviranomainen pyrkii neuvonnan kautta ilmoituksen tekijän kannalta myönteiseen lopputulokseen. Alueellisten pelastusviranomaisten päätöksenteon vaihtelevuutta vähentää mm. Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston 3.11.2015 julkaisema ohje tilapäismajoituksen turvallisuusjärjestelyistä kokoontumistiloissa.

Kuntalain 107 §:n mukaan kunnan toimielimien ja viranhaltijoiden päätöksistä on pidettävä pöytäkirjaa. Vakiintuneesti näissä päätöspöytäkirjoissa ja näin myös niiden otteissa (jollainen rakennuslupakin lähtökohtaisesti on) käytetään juoksevaa pykälänumerointia yksilöimään käsitellyt/päätetyt asiat. Sikäli kun olemme ymmärtäneet oikein sen, mihin pykälöintiin kysymyksessä viitataan, pykälöinti edustaa nähdäksemme juuri tätä päätöspöytäkirjan juoksevaa asianumerointia. Eli pykälöinnin tarkoitus on nimenomaan yksilöidä ja numeroida se pöytäkirjan kohta ja päätös, johon kyseinen rakennuslupa perustuu.

Siihen, voitaisiinko tästä pykälöinnistä luopua kokonaan ja yksilöidä rakennuslupaa koskeva päätös/pöytäkirjan kohta ainoastaan lupatunnuksen perusteella, ei lainsäädännöstä sinänsä löydy suoraa vastausta. Hallintolain mukaan itse päätöksestä on käytävä ilmi selvästi mm. päätöksen tehnyt viranomainen ja päätöksen tekemisen ajankohta, esimerkiksi päätöksen ulkoasusta tai päätöksen yksilöinnin toteuttamisesta ei ole tarkemmin säännelty. Myöskään kuntalaissa tai esimerkiksi tiedossamme olevissa hallintosäännöissä ei säädetä nimenomaisesti pöytäkirjojen pykälöinnistä. Koska kyseessä kuitenkin on virallinen ja muutoksenhakumahdollisuuden alainen päätös ja toisaalta ote lain edellyttämästä pöytäkirjasta, on kunnan viranhaltijan (tai toimielimen) perusteltua noudattaa vakiintuneita ja johdonmukaisia kirjaamistapoja tällaista pöytäkirjaa pitäessään. Lisäksi pykälöinnin merkitystä pöytäkirjoissa ja niiden otteissa puoltaa se, että rakennusluvan myöntävällä viranhaltijalla tai toimielimellä voi olla käsiteltävänä rakennuslupien lisäksi muitakin päätösasioita, jotka kirjataan samaan pöytäkirjaan rakennuslupien kanssa. Joka tapauksessa päätösotteen tarkka yksilöinti pykälänumeron perusteella siis palvellee viranomaisten näkökulmasta esitys- ja pöytäkirjatekniikkaa.

Kysymykseen ei ole löydettävissä suoraan lainsäädännöstä vastausta. Kysymystä pohtiessa on erotettava toisistaan lupa-asiat ja toisaalta kiinteistökohtainen rakennusoikeus. Maankäyttö- ja rakennuslain 131 §:n mukaan rakennuslupahakemukseen on liitettävä selvitys siitä, että hakija hallitsee rakennuspaikkaa – kuten myös purku- ja toimenpideluvan hakijan. Luvat haetaan kirjallisesti kunnan rakennusvalvontaviranomaiselta. Rakennuslupaa hakee rakennuspaikan haltija, joko omistaja tai hänen valtuuttamansa tai sitä vuokra- tai muun sopimuksen perusteella hallitseva. Koska luvan hakijan ei tarvitse olla tontin tai kiinteistön omistaja, voitaisiin perustellusti ajatella luvan kuuluvan kiinteistölle ja olevan kiinteistökohtainen. Toisaalta rakennushankkeeseen ryhtyvälle maankäyttö- ja rakennuslaissa asetetuista velvoitteista voitaisiin ajatella rakennusluvan kuuluvan tälle. Mielestämme kuitenkin lupa kuuluu lähtökohtaisesti rakennuspaikan haltijalle, ellei asiasta sovita toisin. Näkemystä puoltaa se, että rakennuspaikan haltija vastaa lupaan liittyvistä kuluista, luvan siirron mahdollisuus ja edelleen sen määräaikaisuus.